Historiaa

Keväisenä maaliskuun 21. päivänä 2011 Raumalla perustettiin Tehyn Etelä-Satakunnan yksityisalojen ammattiosasto. Historian lehdille jäävään kokoukseen osallistui 11 tehyläistä uuden ammattiosaston toiminta-alueelta. Ammattiosaston toiminta ulottuu viiteen kuntaan, jotka ovat Eura, Eurajoki, Köyliö, Rauma ja Säkylä. Ammattiosastollamme on jäseniä lähes 200. Tietenkin tehyläiset edunvalvonnan pioneereina rekrytoivat lisää omilta työpaikoiltaan, muistakaa että yhdessä olemme vahvoja!

Ammattiosaston perustaminen pohjautuu yksityisaloilla työskentelevien tehyläisten edunvalvonnan kehittämiseen, aiemmissa sekaosastoissa ei yksityisalojen ääni ole kuulunut riittävästi KVTES:n kollegoiden joukosta. Hallituksessa on mukana monien eri työehtosopimuksien alla työskenteleviä tehyläisiä, joten ongelmatilanteissa apua ja osaamista löytyy jokaisen TES:n saralta.

Ensitöikseen uuden ammattiosaston hallitus piti ensimmäisen varsinaisen kokouksensa, jossa päätettiin, että Tehy tuodaan lähemmäs työntekijöitä mm. yhdysjäsentoiminnalla, sekä kutsumalla työpaikkojen luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja hallituksen kokouksiin. Näin tieto kentältä kulkee saumattomasti liiton johdolle saakka ja samalla tieto liiton suunnalta siirtyy kentän korviin herkemmin.